reductionism

Käsite · systeemiajattelu · reduktionismi · oppimispolun perusta

Reduktionismi on tieteellinen ja filosofinen lähestymistapa, jossa monimutkaiset järjestelmät pyritään selittämään palauttamalla ne yksinkertaisempiin osiin. Se on systeemiajattelun keskeinen vastapari: ilman reduktionismin ymmärtämistä ei voi nähdä, miksi systeeminen näkökulma on tarpeen.

Määritelmä

Reduktionismi (engl. reductionism) on käsitys, jonka mukaan kokonaisuuden ominaisuudet voidaan selittää ja ennustaa sen osien ja niiden välisen dynamiikan avulla. Tieteessä reduktionismi tarkoittaa käytäntöä, jossa ilmiöitä selitetään alentamalla selitystaso: kemia fysiikkaan, biologia kemiaan, psykologia neurotieteeseen, sosiologia psykologiaan.

Reduktionismia on kahta päämuotoa:

Tieteen vallitseva perinne on vahvasti redusoiva: Newton-mekaniikka ja molekyylibiologia ovat klassisia menestystarinoita. Reduktionismi on tuottanut valtavan määrän tarkkaa ja hyödyllistä tietoa.

Samalla reduktionismilla on rajansa. Kun järjestelmä on epälineaarinen tai sisältää emergenttejä ominaisuuksia, osiin purkaminen kadottaa olennaista tietoa. Tämä ei ole filosofinen mielipide vaan matemaattinen tosiasia: kaaosteoria ja kompleksisuustiede ovat osoittaneet, että koko käyttäytyminen voi olla perustavasti ennustamatonta, vaikka yksittäiset lait tunnettaisiin.

"Reductionism is a powerful method. But treating it as a complete worldview — as if nothing real exists above the level of the smallest parts — is a profound mistake." — Donella Meadows

Ayyadurai pitää reduktionismia välttämättömänä mutta riittämättömänä. Hänen mukaansa länsimainen lääketiede on loistavasti menestynyt analyyttisessa erittelyssä (molekyylit, geenit, elimet) mutta menettänyt ymmärryksen ihmisen systeemikokonaisuudesta. Vertauskohtana on ayurveda, jossa yksilö nähdään lähtökohtaisesti kokonaisuutena.

Alkuperä

Reduktionismin henkiset juuret ovat antiikin kreikkalaisessa atomismissa (Leukippos, Demokritos). Tieteellisenä ohjelmana se vakiintui 1600-luvulla René Descartesin analyyttisen geometrian ja Isaac Newtonin mekaniikan myötä. Descartes esitti, että eläimet — ja jopa ihmiskeho — olivat koneita, joita voi selittää osiensa avulla.

1800-luvulla Charles Darwin laajensi reduktionismin biologiaan. 1900-luvun alussa looginen positivismi ja Wienin piiri kehittivät tieteen yhtenäisteorian (unified science), jossa kaikki tieteet lopulta palautuisivat fysiikkaan — tätä kutsutaan fysikalismiksi.

Vastareaktiona syntyivät holismi (Jan Smuts, 1926) ja yleinen systeemiteoria (Ludwig von Bertalanffy, 1930-luvulta alkaen), jotka korostivat, että järjestelmän käyttäytymistä ei voi palauttaa osiin. Kenneth Boulding kiteytti 1956: "Reductionism is the analysis of complexity by simplification. Holism is the synthesis of simplicity with complexity."

2000-luvulla reduktionismin kritiikki on vahvistunut systeemibiologian, sopeutuvien järjestelmien teorian ja kompleksisuustieteen myötä. Näissä tieteenaloissa tunnustetaan, että redusoiva analyysi tarvitaan rinnalle systeemistä synteesiä — kumpikaan ei yksin riitä.

Yhteydet muihin käsitteisiin

Missä oppitunneissa käsitellään

Reduktionismi on Tier 1 -käsite ja yksi oppimispolun neljästä peruspilarista. Se esitellään Systeemiajattelun perusteet -johdantokurssilla vastapariksi emergenssille ja yhdessä faasisiirtymän sekä systeemibiologian kanssa. Käsite toistuu terveyttä, lääketiedettä ja tieteenfilosofiaa käsittelevissä moduuleissa.


Aiheeseen liittyy