second-order-cybernetics

Käsite · systeemiajattelu · kybernetiikka · von Foersterin suuntaus · vastavuoroinen havainnointi

Määritelmä

Toisen kertaluvun kybernetiikka (engl. second-order cybernetics) on 1970-luvulla syntynyt kybernetiikan suuntaus, jossa havainnoija tunnustetaan tarkasteltavan järjestelmän sisäpuoliseksi osallistujaksi eikä ulkopuoliseksi tarkkailijaksi. Vastakohtana ensimmäisen kertaluvun kybernetiikalle, jossa tutkija mittaa järjestelmää objektiivisesti, toinen kertaluokka korostaa havainnoijan ja havaittavan välistä vastavuoroisuutta: järjestelmä muuttuu sitä tarkkailtaessa, ja tarkkailija muuttuu tarkkailessaan.

Käsite perustuu Heinz von Foersterin vuoden 1974 esitelmään Cybernetics of Cybernetics. Sen keskeisiä tunnusmerkkejä ovat havaitsijan roolin reflektio, rekursio (järjestelmät, jotka tarkkailevat itseään), kytkeytyminen havainnoijan ja kohteen välillä sekä kysymys "miten minä osallistun tähän, jota nyt kuvaan?". Vastavuoroisuus tarkoittaa, että kuvaus on aina kuvaus jostakin positiosta käsin, ei koskaan näkymätöntä "näkymää mistään".

Toisen kertaluvun kybernetiikka vaikutti syvästi systeemiajatteluun, perheterapiaan (Bateson, Keeney), konstruktivismiin ja kognitiotieteeseen. Sen perintö näkyy myös autopoieettisissa järjestelmissä (Maturana ja Varela), itseorganisaation tutkimuksessa ja nykyisessä monitieteisessä "havainnoinnin etiikassa". Kun ensimmäinen kertaluokka kysyy "miten järjestelmä toimii?", toinen kertaluokka kysyy "miten minä osallistun sen toimintaan?".

Alkuperä

Heinz von Foerster esitteli jaon ensimmäisen ja toisen kertaluvun kybernetiikan välillä BCL-raportissaan vuonna 1974 ja esitelmässään Cybernetics of Cybernetics. Hän oli siihen asti tunnettu lähinnä itseorganisoituvien järjestelmien ja "order from noise" -periaatteen tutkijana. Toisen kertaluvun suuntaukseen liittyivät myöhemmin keskeisesti Gregory Bateson, Humberto Maturana, Francisco Varela, Paul Watzlawick ja Ernst von Glasersfeld.

Margaret Mead kutsui 1970-luvun lopulla kokoontuneita tutkijoita "kybernetiikan toisen kertaluvun ryhmäksi", ja vuosikymmenen loppuun mennessä muodostui selkeä vastakohta-asetelma: ensimmäinen kertaluokka edusti Wienerin, Ashbyn ja Beerin teknistä ja objektivistista perinnettä, toinen kertaluokka kognitiotieteen, biologian ja konstruktivismin rajapintaa. Termi "second-order cybernetics" vakiintui 1980-luvulla, ja sitä ovat kehittäneet edelleen Ranulph Glanville, Klaus Krippendorff ja Lars Löfgren.

Yhteydet muihin käsitteisiin

first-order-cybernetics — vastapari, josta käsite on syntynyt erottamalla.
observer — keskeinen käsite: havainnoija ei ole järjestelmän ulkopuolella.
recursion — itseensä palaava rakenne, järjestelmät jotka tarkkailevat itseään.
coupling — havainnoijan ja havaittavan kytkeytyminen.
feedback-loop — takaisinkytkentä, jossa havainnoija on mukana.
self-organization — järjestelmän kyky muuttaa itseään, lähellä rekursiota.
cybernetic-loop — klassinen piiri, jota toinen kertaluokka laajentaa.
control-system — perinteinen kohde, johon toinen kertaluokka tuo uuden näkökulman.
complex-adaptive-system — monimutkaiset järjestelmät, joissa havainnoija on sisällä.

Missä oppitunneissa käsitellään

Kybernetiikan perusteet -oppitunti esittelee jaon ensimmäisen ja toisen kertaluokan välillä. Erityisesti Havainnoija ja järjestelmä -oppitunti syventää toisen kertaluvun teemaa: havaitsijan rooli, rekursio ja vastavuoroisuus. Jatko-oppitunneissa sovelletaan toista kertaluokkaa perheterapiaan, organisaatioiden kehittämiseen ja systeemiajatteluun.

Lähteet

von Foerster, H. (1974). Cybernetics of cybernetics. BCL Report 2.0.

von Foerster, H. (1981). Observing systems. Intersystems Publications.

Maturana, H. R. & Varela, F. J. (1980). Autopoiesis and Cognition. D. Reidel.